8.1.2003

Kanne Kauhavan käräjäoikeudessa

Oravais Fashion Oy Ab:n konkurssipesä kertoi Kauhavan Kaukolämpö Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että Oravais Fashion Oy Ab oli asetettu konkurssiin 29.5.1992. Oravais Fashion Oy Ab oli tehnyt Kauhavan Kaukolämpö Oy:n kanssa lämpösopimuksen, jonka nojalla Kauhavan Kaukolämpö Oy oli toimittanut kaukolämpöverkostaan lämpöä Oravais Fashion Oy Ab:n tehdas- ja varastorakennuksiin. Konkurssiin asettamisen jälkeen Kauhavan Kaukolämpö Oy oli alkanut painostaa konkurssipesää maksamattomista kaukolämpömaksuista. Valvonnan mukaan maksamattomat kaukolämpömaksut olivat olleet 123 878,10 markkaa, joka määrä oli tuomittu maksettavaksi konkurssituomiossa.

Kauhavan Kaukolämpö Oy oli ilmoittanut, että se ei toimita konkurssipesälle kaukolämpöä, mikäli konkurssipesä ei suorita maksamattomia kaukolämpömaksuja. Vanhojen maksujen suorituksen oli tullut tapahtua niin, että konkurssipesä tekisi yhtiön kanssa uuden lämpösopimuksen uusine liittymismaksuineen.

Konkurssipesä oli katsonut, että yhtiö sanotulla tavalla tulisi saamaan suorituksen saatavistaan, vaikka sillä ei ollut etuoikeutta konkurssissa eikä myöskään oikeutta vaatia uutta liittymismaksua. Yhtiö oli kieltäytynyt lämmön toimittamisesta.

Kerrotuin perustein ja jotta rakennuksille ei aiheutuisi vahinkoa konkurssipesä oli 14.9.1992 maksanut yhtiön vaatiman määrän 118 080,20 markkaa.

Saadessaan liittymismaksun toistamiseen yhtiö oli saanut perusteetonta etua konkurssipesän muihin velkojiin nähden. Mikäli konkurssipesällä olisi ollut edellä mainittu rahamäärä käytössään, se olisi voitu käyttää muiden velkojen maksuun.

Konkurssipesä ei ollut allekirjoittanut yhtiön sille esittämiä ehdotuksia kaukolämpösopimukseksi. Jos katsottaisiin, että konkurssipesän ja yhtiön välille oli syntynyt hiljainen sopimus lämmöntoimitusten vuoksi ja että yhtiön liittymis- ja lämmöntoimitusehdot niiden lämmöntoimituksen katkaisua ja sopimuksen purkamista koskevilta osilta olivat tulleet sopimussuhteen ehdoiksi, sopimusehto liittymismaksun suorittamisesta kahteen kertaan oli kohtuuton ja tuli jättää huomioon ottamatta. Siihen vetoaminen oli lisäksi kunnian vastaista ja arvotonta.

Kaukolämmön liittymis- ja myyntiehtojen mukaan lämpösopimus tuli tehdä nimenomaan kirjallisena. Näin ei ollut nyt tapahtunut, joten sopimussuhdetta asianosaisten välillä ei ollut. Jos katsottiin, että konkurssipesän ja yhtiön välillä oli sopimussuhde, tätä sopimusta ei kuitenkaan ollut irtisanottu. Yhtiö oli kesällä 1999 irtisanonut ainoastaan sen ja Oravais Fashion Oy Ab:n välillä vuonna 1990 tehdyn sopimuksen.

Näillä perusteilla konkurssipesä vaati, että Kauhavan Kaukolämpö Oy velvoitetaan palauttamaan sille perusteettomana etuna saamansa 118 080,20 markkaa korkoineen.

Vastaus

Kauhavan Kaukolämpö Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Yhtiö lausui, että se oli solminut Oravais Fashion Oy Ab:n kanssa lämpösopimuksen 26.6.1990. Sopimuksen mukainen liittymismaksu oli ollut 85 241 markkaa. Sopimuksen 7 §:n mukaan sopimukseen sovellettiin kulloinkin voimassa olevia liittymis- ja lämmöntoimitusehtoja.

Oravais Fashion Oy Ab oli laiminlyönyt maksaa liittymismaksuista 28 248,60 markkaa sekä perus-, kulutus- ja mittarimaksuja yhteensä 63 576,90 markkaa sekä näille 1.6.1992 saakka kertyneitä viivästyskorkoja 31 661,60 markkaa. Maksamattomana olevia suorituksia oli siten ollut yhteensä 123 878 markkaa. Tämä määrä oli tuomittu yhtiölle maksettavaksi konkurssituomiossa.

Lämpösopimuksen ja lämmöntoimitusehtojen mukaan yhtiöllä oli ollut oikeus katkaista lämmöntoimitus välittömästi Oravais Fashion Oy Ab:n tultua asetetuksi konkurssiin. Konkurssipesä oli kuitenkin halunnut edelleen saada yhtiöltä lämpöä. Suullisesti oli sovittu lämmöntoimituksen jatkamisesta joko siten, että konkurssipesä maksaa maksamatta jääneet maksut, jolloin lämpösopimus voidaan siirtää konkurssipesälle, tai siten, että konkurssipesä tekee uuden liittymissopimuksen yhtiön kanssa.

Konkurssipesä oli 14.9.1992 suorittanut yhtiölle liittymismaksua 118 080,20 markkaa, minkä jälkeen lämmöntoimitusta oli jatkettu normaalisti ja konkurssipesä oli maksanut kaikki lämmöntoimituksesta aiheutuneet kustannukset vuoden 1999 alkupuolelle saakka. Kun konkurssipesä ei ollut maksanut tämän jälkeen lämmöntoimitusmaksuja, yhtiö oli katkaissut lämmöntoimitukset 4.6.1999 lukien.

Konkurssipesällä oli ollut mahdollisuus valita, maksaako se lämpösopimukseen perustuvat maksut, jolloin Oravais Fashion Oy Ab:n lämpösopimus siirretään sille, vai haluaako se tehdä uuden liittymissopimuksen omiin nimiinsä, jolloin maksamattomat laskut valvotaan konkurssissa.

Konkurssipesän ei ollut ollut pakko maksaa aiemman lämpösopimuksen perusteella maksamattomina olleita laskuja tai tehdä uutta sopimusta. Nämä olivat olleet edellytyksenä ainoastaan sille, että yhtiö toimittaa jatkossa lämpöä konkurssipesän rakennuksiin. Yhtiö ei siten ollut saanut perusteetonta etua konkurssipesän muihin velkojiin nähden. Konkurssivalvonta ja lämmöntoimittamisen ehdot olivat kaksi eri asiaa. Lämmöntoimitusehtojen mukaan lämpösopimus oli siirrettävissä kiinteistökaupan yhteydessä edellytyksin, että kaikki liittymisestä ja lämmöntoimituksesta aiheutuneet laskut oli maksettu. Vuonna 1992 ei ollut ollut mahdollista siirtää Oravais Fashion Oy Ab:n tekemää lämpösopimusta konkurssipesälle, koska Oravais Fashion Oy Ab:llä oli ollut maksurästejä.

Suoritettuaan liittymismaksun 14.9.1992 konkurssipesä ei ollut riitauttanut velvollisuuttaan liittymismaksun suorittamiseen, vaan oli ottanut vastaan lämpöä useiden vuosien ajan vuoden 1999 alkuun saakka, joten osapuolten kesken oli syntynyt molempia velvoittava sopimussuhde. Yhtiö ei ollut saanut konkurssipesän kustannuksella perusteetonta etua. Mikäli konkurssipesä ei olisi maksanut yhtiön edellyttämää määrää, sille ei olisi toimitettu lämpöä. Liittymismaksuilla sekä kulutus- ja perusmaksuilla katettiin kaikki toiminnasta aiheutuneet kustannukset, kuten kaukolämpöverkon rakentaminen ja ylläpito, yhtiön hallinto sekä yhtiön hankkiman energian hinta.

Yhtiön noudattamat sopimusehdot eivät voineet olla kohtuuttomia, koska kuluttajaviranomaiset olivat hyväksyneet ne ennakkotarkastuksessa kahdesti. Kuluttajaviranomaiset olivat hyväksyneet sen, että lämmönsaajan joutuessa konkurssiin yhtiöllä on oikeus katkaista lämmön toimittaminen, ja myöskin ehdon, jonka mukaan lämpösopimus voidaan siirtää kiinteistön uudelle omistajalle ja haltijalle, jos lämmönmyyjällä ei ole asiakkaalta lämpösopimukseen perustuvia saatavia.

Yhtiö ei ollut velvollinen palauttamaan liittymismaksua. Tämä perustui liittymis- ja lämmitystoimitusehtojen kohtiin 9.4, 9.3 ja 9.1.

Käräjäoikeuden tuomio 26.1.2000

Käräjäoikeus lausui, että Kauhavan Kaukolämpö Oy ja Oravais Fashion Oy Ab olivat 26.6.1990 tehneet kirjallisen lämpösopimuksen, jonka 7 §:n mukaan liittymisehtoina noudatettiin viimeksi vahvistettuja ehtoja. Sanottujen ehtojen 9.1 kohdan mukaan lämmönmyyjällä oli oikeus katkaista lämmöntoimitus, jos asiakas oli asetettu konkurssiin. Ehtojen 9.4 kohdan mukaan siinä tapauksessa, että lämmönmyyjä oli kohdan 9.3 perusteella purkanut lämpösopimuksen, lämmönmyyjä ei palauttanut liittymismaksua. Ehdon 9.3 mukaan 9.1 kohdassa mainittujen tapausten sattuessa lämmönmyyjä oli oikeutettu katkaisun tapahtuessa purkamaan lämmöntoimitussopimuksen ilman irtisanomisaikaa, ellei asiakas poistanut katkaisun syytä lämmönmyyjän määräämässä ajassa.

Oravais Fashion Oy Ab oli asetettu konkurssiin 29.5.1992. Konkurssissa oli vahvistettu yhtiölle maksettavaksi kaukolämpömaksua yhteensä 123 878,10 markkaa, josta liittymismaksua oli ollut 28 648,40 markkaa. Yhtiö oli kirjeellään 2.9.1992 konkurssipesälle viitannut lämmöntoimitusehtojen 8.3 kohtaan, jonka mukaan lämpösopimus voitiin siirtää, mikäli lämmönmyyjällä ei ollut asiakkaalta lämpösopimukseen perustuvia saatavia. Vielä yhtiö oli ilmoittanut, että lämmöntoimitus katkaistaan 14.9.1992, mikäli liittymismaksua ei ole suoritettu.

Konkurssipesälle oli lähetetty 1.9.1992 päivätty 128 027,80 markan suuruinen liittymismaksulasku. Konkurssipesä oli 14.9.1992 maksanut liittymismaksua 118 080,20 markkaa, jonka yhtiö oli hyväksynyt liittymismaksuksi. Lämmöntoimitus oli jatkunut.

Konkurssipesälle oli vuosina 1996 ja 1998 lähetty lämpösopimukset allekirjoitettaviksi. Konkurssipesä ei ollut allekirjoittanut niitä. Konkurssipesä oli kuitenkin syksystä 1992 alkaen kevääseen 1999 saakka vastaanottanut kaukolämpöä sen toimitus- ja liittymisehdoista reklamoimatta sekä maksanut lämpölaskut. Vasta kirjeellään 17.2.1999 konkurssipesä oli palauttanut 12.2.1999 päivätyn lämpölaskun ilmoittaen kiinteistön myydyksi.

Kaukolämmön myyntiehtojen mukaan osapuolet tekivät kirjallisen lämpösopimuksen. Vaikka näin ei ollut tapahtunut yhtiön ja konkurssipesän välillä, konkurssipesän maksama liittymismaksu sekä usean vuoden ajan huomautuksitta tapahtuneet lämmöntoimitukset ja niiden maksusuoritukset osoittivat, että oikeudellista asiantuntemusta omaava konkurssipesä oli hyväksynyt yhtiön ehdot ja siten ollut sopimussuhteessa yhtiöön.

Lämpöä saadakseen konkurssipesällä oli ollut syksyllä 1992 mahdollisuus valita, maksaako se Oravais Fashion Oy Ab:n suorittamatta jääneet maksut, jolloin lämpösopimus ehtojen 8.3 kohdan mukaan voidaan siirtää seuraajalle, vai liittyykö se uuden liittymismaksun suorittaessaan lämmönsaajaksi, kuten oli tapahtunut.

Toisaalta konkurssissa maksettavaksi tuomitun yhtiön saatavan suuruudesta 123 878,10 markkaa, jolle ei ollut kertynyt jako-osuutta, ja yhtiön hyväksymästä konkurssipesän maksamasta 118 080,20 markan määräisestä liittymismaksusta oli pääteltävissä, että yhtiö oli asettaessaan konkurssipesän lämmönsaamiselle kerrotut vaihtoehdot turvannut saatavansa suorittamisen, jota konkurssissa ei ole tapahtunut. Toisaalta yhtiöllä ei ollut ollut sopimukseen, lakiin tai oikeuskäytäntöön perustuvaa velvollisuutta toimittaa konkurssipesälle lämpöenergiaa konkurssipesän edeltäjän liittymismaksun ollessa edelleen osaksi suorittamatta.

Yhtiön menettely ei loukannut konkurssipesän muiden velkojien oikeutta, koska konkurssipesä liiketoimintaa harjoittaessaan oli vapaaehtoisesti maksanut liittymismaksun lämpöenergiaa saadakseen.

Lähettämällä katkaisuilmoituksen 2.9.1992 yhtiön oli katsottava purkaneen lämpösopimuksen konkurssiin menneen Oravais Fashion Oy Ab:n kanssa. Tällöin yhtiöllä ei ehtojen 9.4 kohdan mukaan ollut velvollisuutta palauttaa liittymismaksua. Yhtiö ei siten ollut voinut saada myöskään perusteetonta etua konkurssipesän kustannuksella. Myöskään perusteettoman edun palautuksesta ei ollut kysymys, koska liittymismaksun suorittamiseen 14.9.1992 oli ollut oikeusperuste.

Harkitessaan, oliko 14.9.1992 syntyneeseen yhtiön ja konkurssipesän lämpösopimukseen purkuperuste oikeustoimilain 33 tai 36 §:n säännösten nojalla, käräjäoikeus lausui seuraavan.

Suorittaessaan liittymismaksun konkurssipesällä oli liiketoiminnan jatkamisen edellytyksiä harkitessaan ollut käytettävissään oikeudellista asiantuntemusta ja myös syyskuussa 1992 mahdollisuus valita kiinteistölle muu lämmitysvaihtoehto. Yksistään näillä perusteilla kyseisissä olosuhteissa yhtiön vetoaminen sopimukseen ei ollut kunnianvastaista tai arvotonta.

Edellä kerrotuin perustein uusi liittymissopimus 14.9.1992 118 080,20 markan liittymismaksuineen ei ollut myöskään kohtuuton, vaikka otettiin huomioon, että konkurssipesän edeltäjä Oravais Fashion Oy Ab oli aikanaan suorittanut sopimuksessa 26.6.1990 mainitusta 85 241,60 markan liittymismaksusta pääosan, 28 648,60 markan osuuden ollessa maksamatta yhtiön mennessä konkurssiin 29.5.1992. Sopimuksen 14.9.1992 kohtuuttomuutta arvioidessaan käräjäoikeus otti huomioon myös osapuolten aseman sopimusta tehtäessä ja suoritus maksettaessa, niiden oikeudellisen ja muun asiantuntemuksen sekä myös sen, että kuluttajaviranomaiset olivat hyväksyneet sen, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa lämmönmyyjällä ei ole liittymismaksun palautusvelvollisuutta. Tässä kohdin käräjäoikeus otti huomioon, että liittymismaksulla katetaan kaukolämpöverkon rakentamis- ja ylläpitokustannuksia sekä yhtiön yleiskuluja.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Kari Laurén.

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.9.2000

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen ja toisti kanteensa.

Kauhavan Kaukolämpö Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Hovioikeus lausui, että Kauhavan Kaukolämpö Oy:llä oli ollut Oravais Fashion Oy Ab:n konkurssiin asettamishetkellä erääntynyttä, konkurssituomiossa maksettavaksi määrättyä saatavaa yhteensä 123 878 markkaa, josta 28 248,60 markkaa oli ollut vielä maksamatonta osuutta lämmöntoimitussopimuksen liittymismaksuista. Yhtiön ja Oravais Fashion Oy Ab:n välillä 26.6.1990 solmittuun lämmöntoimitussopimukseen sovellettavien liittymis- ja lämmöntoimitusehtojen 9.1 ja 9.3 kohtien nojalla yhtiöllä oli ollut oikeus katkaista lämmöntoimitus Oravais Fashion Oy Ab:n tultua asetetuksi konkurssiin sekä oikeus purkaa sopimus ilman irtisanomisaikaa. Yhtiöllä ei ollut myöskään ehtojen 9.4 kohdan nojalla ollut tällöin velvollisuutta palauttaa jo maksettua osaa liittymismaksusta.

Yhtiö oli asettanut lämmöntoimituksen ehdoksi joko konkurssihetkellä erääntyneen kokonaissaatavan suorittamisen tai uuden liittymissopimuksen solmimisen. Konkurssipesä oli 14.9.1992 tehnyt yhtiölle 118 080,20 markan suorituksen, joka oli yhtiön mukaan ollut kokonaisuudessaan uutta liittymismaksua. Yhtiö oli katsonut konkurssipesän täten solmineen uuden liittymissopimuksen, ja yhtiö oli jatkanut lämmön toimittamista.

Konkurssipesä oli ilmoittanut hallinnoimansa kiinteistön olleen yhtiön kaukolämmöntoimitusten varassa. Koska rakennukset olivat olleet vaarassa vaurioitua, konkurssipesä oli tehnyt yhtiölle edellä mainitun suorituksen turvatakseen lämmöntoimitusten jatkumisen. Konkurssipesän ilmoitusta siitä, ettei muuta energiavaihtoehtoa ollut ollut nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin käytettävissä, voitiin pitää uskottavana. Konkurssipesän suorittama maksu osoitti tämän johtopäätöksen oikeaksi. Näissä olosuhteissa yhtiöllä ei ollut ollut lakiin perustuvaa oikeutta pidättäytyä lämmöntoimituksesta konkurssipesälle.

Yhtiöllä ei ollut lämmöntoimitusehtojen 9.4 kohdan mukaan ollut velvollisuutta palauttaa Oravais Fashion Oy Ab:n jo maksamaa osaa liittymismaksusta. Yhtiöllä ei siten ollut ollut saatavaa, joka olisi voitu kuitata konkurssissa. Oravais Fashion Oy Ab:n jo maksettua huomattavan osan liittymismaksusta konkurssipesä oli vielä joutunut suorittamaan täysimääräisesti uutta liittymää vastaavan maksun. Yhtiö oli meneteltyään edellä selostetulla tavalla saanut konkurssipesältä rahasuorituksen, joka oli lähes täysimääräisesti vastannut yhtiön konkurssissa valvomaa saatavaa viivästyskorkoineen. Konkurssipesä ei ollut pitänyt suoritustaan liittymismaksuna eikä se ollut katsonut tehneensä uutta sopimusta yhtiön kanssa. Vaikka suoritusta pidettäisiinkin yhtiön väittämin tavoin liittymismaksuna, tällä seikalla ei ollut asian ratkaisemisen kannalta olennaista merkitystä, koska tosiasiallisilta vaikutuksiltaan tilanne vastasi kaikin puolin sitä, että konkurssipesä oli lähes täysimääräisesti maksanut yhtiön etuoikeudettoman saatavan viivästyskorkoineen. Yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta asettaa konkurssissa valvottavien saatavien suorittamista lämmöntoimituksen jatkamisen ehdoksi. Siten konkurssipesän suorituksen johdosta yhtiön oikeusasema oli vahvistunut perusteettomalla etuoikeudella.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti Kauhavan Kaukolämpö Oy:n palauttamaan Oravais Fashion Oy Ab:n konkurssipesälle perusteettomana etuna saamansa 118 080,20 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lasse Silvennoinen, Jorma Latvala ja Juhani Palmu. Esittelijä Tomi Vistilä.

Perustelut

Kuten hovioikeuden tuomiossa todetaan, Oravais Fashion Oy Ab:n konkurssipesä on 14.9.1992 maksanut Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle 118 080,20 markkaa turvatakseen lämmöntoimitukset pesään kuuluville kiinteistöille. Suoritus on tehty sen jälkeen, kun lämpöyhtiö oli vaatinut konkurssipesää joko suorittamaan velallisen rästissä olevat maksut tai solmimaan uuden lämmöntoimitussopimuksen. Vaadittu ja maksettu summa on vastannut uutta liittymismaksua.

Asiassa on kysymys siitä, onko edellä mainittu suoritus perusteeton ja onko konkurssipesällä oikeus saada suorittamansa maksu takaisin Kauhavan Kaukolämpö Oy:ltä. Maksu on katsottava perusteettomaksi, jos Kauhavan Kaukolämpö Oy:n lämmöntoimitusten ehdoksi konkurssipesälle asettamat vaatimukset eivät saa tukea laista tai sopimusehdoista.

Lämmöntoimitukset velallisyhtiölle ovat perustuneet sen ja Kauhavan Kaukolämpö Oy:n 26.6.1990 solmimaan lämpösopimukseen. Siihen liitettyjen liittymis- ja lämmöntoimitusehtojen kohdan 9.1 g) mukaan lämmönmyyjällä on oikeus katkaista lämmöntoimitus välittömästi, jos asiakas on asetettu konkurssiin. Sopimus voidaan myös purkaa ellei asiakas poista katkaisun syytä lämmönmyyjän määräämässä ajassa (9.3).

Lämmöntoimituksen katkaisuilmoitus on lähetetty konkurssipesälle 2.9.1992. Toimitukset ovat kuitenkin jatkuneet konkurssipesän maksun tapahduttua. Uutta lämpösopimusta konkurssipesä ei ole allekirjoittanut.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 1990:130 ottanut kantaa vastaavanlaiseen palautusvaatimukseen, joka koski konkurssipesän maksamia velallisen sähkölaskuja. Vaatimus on hylätty, koska sähköyhtiö olisi liittymissopimuksen purkauduttua voinut saada suorituksen saatavastaan käyttämällä sitä palautettavan liittymismaksun kuittaamiseen. Konkurssipesän muiden velkojien oikeutta ei siten maksulla loukattu.

Nyt käsillä oleva tilanne on kuitenkin sikäli erilainen, ettei asiakkaalla liittymis- ja lämmöntoimitusehtojen kohdan 9.4 mukaan ollut oikeutta liittymismaksun palautukseen irtisanoessaan lämpösopimuksen eikä myöskään silloin, kun lämmöntoimittaja purki sopimuksen maksamattomien laskujen johdosta. Vaikka konkurssipesä on maksanut uuden liittymismaksun ja lämmöntoimitukset ovat jatkuneet, velallisyhtiön suorittamaa liittymismaksua ei ole palautettu eikä käytetty kuittaukseen. Lämmöntoimitussopimukseen perustuvat saatavat on täysimääräisesti valvottu konkurssissa. Kun liittymismaksua ei ole palautettu ja kun siihen perustuvat oikeudet on ollut mahdollista tietyin edellytyksin siirtää, maksua ei voida pitää aidosti asiakaskohtaisena.

Lopputulos liittymismaksua koskevien ehtojen soveltamisesta ei ole konkurssioikeudelliselta kannalta hyväksyttävä. Vaatimusta uuden liittymismaksun suorittamisesta on käytetty tosiasiallisesti velalliselta olevien rästimaksujen perimiseen konkurssipesältä. Pesä ei ole ollut velvollinen niitä maksamaan eikä myöskään suorittamaan uutta liittymismaksua. Velkojien yhdenvertaisuutta maksun saantiin konkurssissa ei ole mahdollista tämän kaltaisilla ehtojärjestelyillä ja vaatimuksilla loukata. Kun konkurssipesän suorittamalta maksulta on puuttunut pätevä oikeusperuste, suoritus on pääsäännön mukaan perusteettomana palautettava.

Velvoiteoikeudellisen saamisen vanhentumisaika on kymmenen vuotta luettuna saamisen syntymisestä eli tässä tapauksessa perusteettoman maksun suorittamisesta. Jo tätä ennen oikeus maksun saamiseen voi lakata, jos maksajan on katsottava nimenomaisesti tai hiljaisesti luopuneen palautusta vaatimasta. Vaikka konkurssipesä on usean vuoden ajan ottanut vastaan lämpöä ja suorittanut siitä menevän vastikkeen, ei siitä voida tehdä sitä johtopäätöstä, että pesä olisi lopullisesti hyväksynyt liittymismaksun, joka oli ristiriidassa pakottavien konkurssiperiaatteiden kanssa. Tämän vuoksi ja kun vaatimus on tehty kohtuullisessa ajassa sopimussuhteen päättymisestä, Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja (eri mieltä) ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Tuomo Antila.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Häyhä: Oravais Fashion Oy Ab:n (asiakasyhtiön) konkurssipesällä ja Kauhavan Kaukolämpö Oy:llä (lämpöyhtiöllä) on erilaiset käsitykset siitä, mitä lämpöyhtiön uutena liittymismaksuna pitämä, konkurssipesän 14.9.1992 maksama suoritus on tosiasiallisesti merkinnyt ja perustuiko lämmöntoimituksen jatkuminen alkuperäiseen asiakasyhtiön kanssa tehtyyn kaukolämpösopimukseen vai oliko lämpöyhtiön ja konkurssipesän välille syntynyt uusi siirtokelpoinen kaukolämpösopimus. Konkurssioikeudellisten periaatteiden valossa on joka tapauksessa selvää, ettei lämpöyhtiöllä ole ollut muita konkurssivelkojia parempaa oikeutta saada suoritusta asiakasyhtiön konkurssissa valvomistaan saatavista, koskivatpa ne maksamattomia kaukolämpölaskuja tai maksamatta olevaa osaa asiakasyhtiön liittymismaksusta.

Uutena liittymismaksuna vaaditun suorituksen mahdollista perusteettomuutta on kuitenkin tarkasteltava myös muiden näkökohtien valossa. Ensiksi on otettava huomioon, mikä osapuolten oikeusasema olisi ollut lämpöyhtiön ja asiakasyhtiön välisen alkuperäisen kaukolämpösopimuksen ehtojen perusteella. Lämpöyhtiöllä on tuon sopimuksen ehtojen mukaan ollut oikeus katkaista lämmöntoimitus ja purkaa sopimus, jos asiakasyhtiö joutuisi konkurssiin. Lämpöyhtiö ei ole ollut velvollinen palauttamaan jo suoritettua liittymismaksua tällaisessa tilanteessa. Jos kaukolämpösopimus olisi tällä perusteella purettu, lämmöntoimituksen jatkaminen olisi vaatinut uutta konkurssipesän kanssa tehtävää sopimusta. Tällöin olisi myös uuden liittymismaksun vaatiminen ollut mahdollista. Tällaisesta menettelystä osapuolet ovat sinänsä saattaneet sopia pätevästi konkurssivelkojien etua loukkaamatta. Lämpöyhtiö ei ollut kuitenkaan nimenomaisesti purkanut alkuperäistä kaukolämpösopimusta, vaan lämmöntoimitusta oli konkurssipesän suorituksen jälkeen jatkettu. Näin menettelemällä lämpöyhtiö oli tosiasiallisesti saattanut itsensä taloudellisesti samaan asemaan kuin jos alkuperäinen lämpösopimus olisi edellä mainituin tavoin purettu.

Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että lämpöyhtiöllä ei olisi ollut oikeutta purkaa asiakasyhtiön kanssa tehtyä lämpösopimusta vaan se olisi ollut velvollinen jatkamaan lämmöntoimitusta konkurssipesän lukuun. Tässä tapauksessa asiakasyhtiön ja lämpöyhtiön välinen sopimus olisi ollut edelleen voimassa eikä lämmöntoimituksen jatkumisen ehdoksi olisi voitu asettaa uuden liittymismaksun suorittamista. Konkurssipesän suoritusta olisi silloin pidettävä perusteettomana ja muita konkurssivelkojia loukkaavana. Hovioikeuden mukaan kaukolämmön saaminen oli ollut konkurssipesälle käytännössä ainoa vaihtoehto, koska muuta energiaa ei ollut saatavilla. Tämän näyttökysymyksen arvioinnissa se on päätynyt eri kannalle kuin käräjäoikeus. Muiden lämmitysvaihtoehtojen puuttuessa lämpöyhtiöllä ei ollut hovioikeuden mukaan ollut lakiin perustuvaa oikeutta pidättäytyä lämmöntoimituksesta konkurssipesälle.

Lämpöyhtiön taholta on kuitenkin kiistetty, ettei muita lämmitysvaihtoehtoja olisi tuossa tilanteessa ollut olemassa. Se on väittänyt, että kiinteistöllä oli ennen vuotta 1990 ollut toinen lämmitysjärjestelmä eikä kaukolämpöä ollut siellä käytetty myöskään syksyn 1999 jälkeen. Vastauksessaan konkurssipesä on tätä kiistämättä todennut, ettei ainakaan sillä ole ollut tietoa vaihtoehtoisista lämmitystavoista. Näiden lausumien perusteella katson asiassa jääneen vastoin lämpöyhtiön kiistämistä näyttämättä, ettei konkurssipesällä olisi vuonna 1992 ollut käytettävissään rakennusten lämmitykseen muitakin vaihtoehtoja kuin kaukolämpö. Tämä puolestaan tukee lämpöyhtiön näkemystä siitä, että konkurssipesä oli pitänyt kaukolämpöä itselleen edullisimpana lämmitysvaihtoehtona ja siten vapaaehtoisesti suostunut jatkamaan asiakassuhdetta lämpöyhtiön kanssa sen esittämillä ehdoilla.

Näillä perusteilla katson, että lämpöyhtiö olisi voinut purkaa asiakasyhtiön kanssa tekemänsä lämpösopimuksen asiakasyhtiön tultua asetetuksi konkurssiin. Tämän vuoksi ei konkurssipesän suorituksen perusteettomuutta arvioitaessa voida sivuuttaa sitä, että uusi liittymismaksu olisi ollut perittävissä konkurssipesältä, mikäli alkuperäinen sopimus olisi purettu mutta konkurssipesä olisi purkamisen jälkeenkin halunnut lämmöntoimituksen jatkuvan sen lukuun.

Tehtyä suoritusta ei voida pitää perusteettomana, jos sille on osoitettavissa tosiasiallinen vastike ja oikeudellinen peruste. Lämpöyhtiö on uutena liittymismaksuna vaatimaansa suoritusta vastaan luopunut oikeudestaan purkaa alkuperäinen lämpösopimus sekä tarjonnut konkurssipesälle mahdollisuutta uuteen siirtokelpoiseen lämpösopimukseen, jollaista konkurssipesä ei ole kuitenkaan halunnut allekirjoittaa. Kaukolämmön toimitus konkurssipesälle oli suorituksen tekemisen jälkeen jatkunut keskeytyksettä lähes seitsemän vuoden ajan. Konkurssipesä oli myös maksanut tältä ajalta laskutetut vastikkeet lämmöntoimituksista. Vaikka konkurssipesä olisikin pitänyt lämpöyhtiön liittymismaksuksi nimeämää suoritusta perusteettomana ja muita konkurssivelkojia loukkaavana, se on kuitenkin tosiasiallisesti hyötynyt tästä tekemästään suorituksesta kuvatulla tavalla. Lämpöyhtiön ja konkurssipesän voidaan katsoa tosiasiallisesti sopineen lämmöntoimituksen jatkamisesta konkurssipesän lukuun, vaikka asiasta ei ollut tehty kirjallista sopimusta eikä asiakasyhtiön ja lämpöyhtiön välistä alkuperäistä lämpösopimusta ollut varsinaisesti purettu. Nämä seikat tukevat sitä näkemystä, että uudeksi liittymismaksuksi nimetyllä suorituksella on ollut sekä tosiasiallinen että oikeudellinen peruste.

Palautusvelvollisuutta koskevassa harkinnassa on merkitystä lisäksi sillä, miten osapuolet ovat puolin ja toisin suorituksen perusteettomuuden maksuhetkellä ymmärtäneet. Konkurssipesä on suostunut maksamaan lämpöyhtiön vaatiman, uudeksi liittymismaksuksi nimetyn suorituksen olosuhteissa, joissa sen oli täytynyt olla tietoinen lämpöyhtiön oikeudesta purkaa lämpösopimus. Lämpöyhtiö oli selkeästi ilmoittanut aikomuksensa käyttää tätä oikeutta, jollei konkurssipesän kanssa päästäisi uuteen sopimukseen. Konkurssipesän ei ole näytetty olleen tuolloin vaihtoehdottomassa tilanteessa, mitä tuli rakennusten lämmitysvaihtoehtoihin. Lämpöyhtiöllä on edellä kerrotuissa olosuhteissa ollut perusteltu aihe uskoa, että konkurssipesä kieltäytyy sellaisista järjestelyistä, joiden se katsoisi loukkaavan muiden konkurssivelkojien etuja, tai ainakin lausuu julki tätä koskevat epäilyksensä.

Konkurssipesä on kuitenkin vastalauseitta tehnyt siltä uutena liittymismaksuna vaaditun suorituksen lämpöyhtiölle, vaikka se onkin katsonut suorituksen loukkaavan muiden konkurssivelkojien etua. Tosin se oli tehnyt pankkisiirtokuittiin suorituksen ehdollisuutta koskevan merkinnän, mutta tämä merkintä ei ollut tullut lämpöyhtiön tietoon. Konkurssipesä on laiminlyönyt huolehtia siitä, että sen oma käsitys suorituksen luonteesta ja tarkoituksesta sekä vaaditun liittymismaksun perusteettomuudesta ja toisia velkojia loukkaavasta luonteesta olisi saatettu lämpöyhtiön tietoon sen lähes seitsemän vuoden aikana, jona kaukolämpöä oli mainitun suorituksen jälkeen konkurssipesälle toimitettu. Konkurssipesä ei tosin ollut allekirjoittanut lämpöyhtiön sille toimittamia ehdotuksia uudeksi kirjalliseksi kaukolämpösopimukseksi, mutta tämä seikka ei kuitenkaan ole yksinään voinut riittää lämpöyhtiölle osoitukseksi siitä, että konkurssipesä oli pitänyt suoritusta kokonaan perusteettomana. Näillä perusteilla katson, ettei lämpöyhtiön toimesta ole kohtuudella voitu ymmärtää liittymismaksuna vaadittua suoritusta kokonaan perusteettomaksi siinäkään tapauksessa, että sen tosiasiallinen ja oikeudellinen peruste olisi jäänyt tulkinnanvaraiseksi.

Tärkeänä palautusvelvollisuutta vastaan puhuvana seikkana pidän vielä sitä, että konkurssipesä on saattanut suorituksen perusteettomuutta koskevan kantansa lämpöyhtiön tietoon vasta lähes seitsemän vuoden kuluttua sen maksamisesta. Vaihdannan varmuuteen liittyvät näkökohdat edellyttävät, että tehtyjä suorituksia ei vaadita palautettavaksi ilman painavia syitä. Ajan kuluminen lisää tämän seikan merkitystä. Katson, kuten enemmistö, ettei ajan kulumista ole tässä asiassa arvioitava saamisen vanhentumista koskevien periaatteiden valossa. Ongelmana on se, onko konkurssipesä passiivisuutensa vuoksi menettänyt oikeutensa vedota suorituksen mahdolliseen perusteettomuuteen. Reklamaatiota koskevista oikeusperiaatteista seuraa, että suorituksen saanut osapuoli voi perustellusti luottaa suorituksen pysyvyyteen, jos suorituksen tehnyt osapuoli on takaisinmaksua vaativana velkojana pysytellyt passiivisena yli kohtuullisena pidettävän ajan. Tämä luottamus voi kuitenkin saada oikeussuojaa vain silloin, kun suorituksen saajalla ei ole olosuhteiden perusteella ollut aihetta epäillä suorituksen pysyvyyttä.

Kun kysymys on oikeudellisilta tiedoiltaan ja voimavaroiltaan tasavertaisista osapuolista, konkurssipesän olisi pitänyt kohtuullisessa ajassa liittymismaksun suorittamisesta viestittää lämpöyhtiölle oma käsityksensä liittymismaksuna vaaditun suorituksen oikeudellisen perusteen puuttumisesta. Liittymismaksun palautusta koskeva vaatimus on kuitenkin esitetty lämpöyhtiölle vasta lähes seitsemän vuoden kuluttua sen suorittamisesta konkurssipesän myytyä sen kiinteistön, johon lämpöä oli toimitettu. Ajan kulumisella on erityistä merkitystä sen vuoksi, ettei kysymystä konkurssipesän suorituksen perusteettomuudesta voida edellä esitetyn valossa pitää täysin selvänä.

Tässä asetelmassa myös ne seikat, jotka velkojien yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta puoltaisivat kanteessa vaaditun suorituksen palauttamista, menettävät merkitystään. Lämmöntoimituksen ansiosta konkurssipesä on voinut usean vuoden ajan hankkia tuloja vuokraamalla niitä tiloja, joihin lämpöä on toimitettu. Näistä tuloista ovat konkurssivelkojat hyötyneet. Tämä suorituksesta ajan myötä kertynyt hyöty on otettava huomioon arvioitaessa suorituksen muita konkurssivelkojia loukkaavaa vaikutusta.

Näissä oloissa lämpöyhtiö ei ole voinut kohtuudella odottaa enää vuonna 1999 joutuvansa palautusvaatimuksen kohteeksi. Sen vuoksi on perusteltua syytä suojata lämpöyhtiön luottamusta siihen, että konkurssipesä on suorittanut siltä uutena liittymismaksuna vaaditun suorituksen vastikkeena kaukolämmön toimitusten jatkumisesta sekä mahdollisuudesta tehdä uusi siirtokelpoinen lämpösopimus lämpöyhtiön kanssa ja että konkurssipesä on pitänyt suorituksen oikeudellista perustetta pätevänä.

Yhteenvetona totean pitäväni uudeksi liittymismaksuksi nimettyä suoritusta perusteeltaan tulkinnanvaraisena. Järjestely on kokonaisuutena ollut myös konkurssioikeudelliselta kannalta kyseenalainen. Edellä lausutuilla perusteilla kuitenkin katson, ettei kanteessa tarkoitettua suoritusta voida enää tässä vaiheessa pitää sellaisena perusteettomana etuna, joka lämpöyhtiön tulisi palauttaa konkurssipesään.

Näillä perusteilla kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi.

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Häyhä.